Talvessa on monta asiaa, joita en vaihtaisi edes kauniiseen kesäpäivään ja niistä ehdoton ykkönen on isot talvitakit. Mulla onkin tullut tavaksi ostaa joka vuosi jotain edellistä takkia isompaa ja pehmosempaa ja tänä vuonna olen tainnut saapua jo melkein maksimiin. Niin koossa kuin ihanuudessakin. 

Ensimmäisen välivuoteni piti olla täynnä mahdollisuuksien kartoittamista ja vaihtoehtojen puntarointia, mutta sainkin todella hyvän työn ihan liian aikaisin. Unohdin siinä samassa tulevaisuuden pohtimisen ja päätin vain tehdä töitä ja mennä tutulla ja turvallisella alkuperäisellä suunntelmallani ja hakea keväällä kauppikseen. Onneksi tämä suunnitelma ei toiminut, sillä olisin katunut sitä myöhemmin.

Kesän pettymyksen kadottua ja lomailun loputtua alkoi vaihtoehtojen tutkiminen. Selasin ensiksi Suomen koulut läpi ja tajusin, ettei täällä ole minulle oikeastaan mitään tarjottavaa. Aloin tutkia ulkomaiden mahdollisuuksia ja innnostuin ihan uudella tavalla. Etsin, tutkin, pohdin ja otin selvää kaikesta mahdollisesta koulujen rankingeista itse hakuprosesseihin ja työllistymisprosenteista asumisen kustannuksiin. Vaihtoehtoja tutkiessa alkoi ulkomailla asuminen konkretisoitua ja tuntua aina vaan paremmalta. Jossain vaiheessa siitä tulikin uusi suunnitelmani. Sellainen suunnitelma, jota pystyin vihdoin kutsumaan myös unelmaksi.

Tämä päätös lähteä ulkomaille on alusta alkaen tuntunut oikealta, mutta sen hyväksyminen on vaatinut monen monta iltakävelyä, paljon kyyneleitä ja levottomia yöunia. Olen myös joutunut pohtimaan olenko valmis luopumaan tietyistä asioista ja aloittamaan kaiken perjaatteessa alusta vieläpä yksin. Muutaman kuukauden pohtimisen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että itseni haastaminen ja heittäminen tuntemattomaan on juuri sitä mitä tarvitsen. 

Minun reittini ei ole ollut mikään helpoin tai yksinkertaisin, mutta minulle se on ollut juuri oikea. Muistan vielä kun muutama vuosi sitten moni ihmetteli lakkiaisissani päätöstäni kun kerroin olevani hakematta minnekkään ja nyt uudestaan kun kerroin lopettavani työt hyvässä työpaikassani. Vapaaehtoinen työttömyys ei kun ole mitenkään tavallista tässä maailmassa, eikä vapaaehtoisia välivuosiakaan katsota tarpeeksi hyvällä. Mutta nämä molemmat valinnat olivat juuri sitä mitä silloin tarvitsin ja olen niin ylpeä ja onnellinen, että pidin pintani ja uskalsin kuunnella itseäni. 

Kaksi vuotta siinä meni, mutta mitään valinnoistani en kadu. Jokaisesta vaiheesta opin paljon ja juuri niiden takia olen tässä valmiina lähtemään maailmalle unelmieni perässä. 

Löysin itseni rakastumassa Leviksen vaaleisiin 501:iin jo monen monta vuotta sitten niin tumblrin, pinterestin kuin wehearitin täydellisten kuvien ansiosta. Monesta kirppiskäynnistä huolimatta, en koskaan löytänyt Suomen huonosta valikoimasta niitä täydellisen värisiä jeanseja oikeassa koossa, enkä vanhempien kanssa matkustellessa edes tajunnut käydä katsomassa paikallisten tarjontaa. Jätin metsästyksen sikseen ja jatkoin tyytyväisenä mustien Seppälän perusfarkkujeni käyttöä. Ne on muuten edelleen ainoat ei-merkkihousut, jotka on koskaan istuneet päälleni.

Sitten koitti matka Californiaan kaverin kanssa, joka oli monessa mielessä pelkkää unelmaa. Paratiisin keskeltä löydettiin Hollywoodin & Venice Beachin vintagekaupat, jotka oli ihan uskomattomia. Leviksiä miljoonittain kaikissa eri väreissä, malleissa, pituuksissa ja koissa! On sanomattakin selvää, että mukaan lähti enemmän kuin oli tarvetta, mutta hetkeäkään en sitä rahan käyttöä ole katunut. Housut istuvat päälle kuin nakutettu ja kaapistani löytyy nyt muitakin kuin mustia housuja. Matkoillekkin tuli samassa keksittyä yksi missio enemmän.

Ensimmäisen postauksen kirjoittaminen on aina niin vaikeaa - vaikka olisikin tehnyt sen noin kuusi kertaa aikaisemmin. Itsestään & syistä olla täällä taas on niin vaikea selittää yhdessä pienessä postauksessa, puhumattakaan siitä mitä on tapahtunut viimeisen postauksen jälkeen. Jätän niistä kertomisen siksi tulevalle ja kerron pienesti mitä tulevan pitää. 

Blogini löytyy tosiaan vanhalta sivultaan bloggerista, sillä muutaman eri sivuston kokeilun jälkeen tajusin kuinka paljon monipuolisemmin pystyn täällä muokkaamaan tekstiä ja ulkoasua. Halusin tästä sivusta mahdollisimman ei-blogimaisen näköisen ja täällä se luonnistui minulta parhaiten. Ulkoasun lisäksi erona on myös se, että lupaan ennen kaikkea itsellenei postata vain ja ainoastaan silloin kun siltä minusta tuntuu ja kun olen sataprosenttisen tyytyväinen postaukseeni. Muuten pelästytän perfektionistin itsessäni, poistan taas blogini ja aloitan myöhemmin uudestaan. Otan siis rauhassa ja katson minne happy flow minut vie.

Ompa ihanaa olla pitkästä aikaa täällä, toivottavasti myös teistäkin! Bisous, Veronika.

PS. Follow my blog with Bloglovin